Uusia alkuja

Mietin omaa elämääni tasan kaksi vuotta sitten. Olin erittäin huonossa kunnossa henkisesti ja elämäni romahti täysin. Sairastuin vakavaan masennukseen ja samalla yritin sinnitellä ja pysyä jollain tavalla elämässä kiinni. Tänä päivänä, kaksi vuotta myöhemmin, olen sisäisesti täysin uusi ja olen onnellisempi, kun koskaan.

Tämä on KokeBlogin ensimmäinen varsinainen kirjoitus. Tulemme tässä blogissa lukemaan kertomuksia, tarinoita ja mietteitä riippuvuuksien ja mielenterveyden teemoihin liittyen. Kirjoittajina tulee toimimaan KokeNetin tiimi (vastaajamme ja hallinnollinen henkilökunta, jotka kaikki olemme kokemusasiantuntijoita) ja vieraskynäilijät.

KokeNet palvelu voi tarjota monelle uuden alun. Toiset ottavat ensimmäisiä askeleitaan kohti raittiutta, toiset hakevat helpotusta läheisen ongelmien kanssa kamppaillessaan, jotkut kamppailevat mielensä kanssa ja osalla peliriippuvuus tuhoaa elämän.

Me kaikki jotka työskentelemme KokeNetin parissa, olemme kohdanneet vaikeita, jopa mahdottomia, elämäntilanteita. Se mikä yhdistää meitä on, että olemme selvinneet niistä. Me olemme oppineet elämään sairautemme ja/tai riippuvuutemme kanssa. Me olemme kaikki kerta toisensa jälkeen koonneet itsemme kohdattuamme mahdottomilta tuntuvia tilanteita. Me olemme oppineet, että jopa niistä kaikista pahimmista tilanteista voi selvitä ja elämä voi muuttaa suuntansa ja voimme löytää terveellisemmän tavan elää tätä monimutkaista elämää.

Haluamme tarjota toivoa siihen mahdottomaan tilanteeseen. Jotta asiat voivat muuttua pitää uskaltaa toivoa, että muutos on mahdollinen. Ja sitä kautta pikkuhiljaa voi luoda itselleen uuden alun. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sen kanssa oppii kyllä elämään.

Minä sain asiantuntevaa apua, ja koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun sairastuin tiesin että siitä voi toipua. Aloitin pikkuhiljaa matkan kohti tervehtymistä. Matkan varrella päätin uskaltaa toivoa jopa niitä mahdottomalta tuntuvia asioita ja päätin uskaltaa tarttua mahdollisuuksiin. En ole kulkenut tätä matkaa yksin. Minulla on ollut tukena ammattitaitoinen henkilökunta ja läheiset ihmiset, mutta myös joukko kokemusasiantuntijoita. Olen saanut vertaistukea ja olen monesti kokenut sen, että joku oikeasti ymmärtää arvokkaammaksi, kun minkään muun.

Toivon että voimme KokeNetissä tarjota uusia alkuja monelle avuntarvitsijalle. Meillä on monia kokemuksia ja pääset tutustumaan meihin ja meidän kokemuksiimme seuraamalla KokeBlogia.

Tervetuloa mukaan!

KokeNetin projektisuunnittelija Pia

Lisää uusi kommentti


Tästä pääset tutustumaan Kokenet tietosuojaan