Yksin yksinäinen


Osallistuin taannoin kokemusasiantuntijana Miljoona yksinäistä- paneelikeskusteluun Turun pääkirjastossa. Suomessa keskimäärin joka viides on kokenut tai kokee parhaillaan yksinäisyyttä. Olen lukeutunut tähän joukkoon pienestä pitäen. Eriskummallista ainakin omassa yksinäisyyden kokemuksessani on se, että usein koen olevani ainoa yksinäinen tai joka kärsii yksinäisyydestä näin paljon. Kuitenkin minunkin naapureistani viidestä kymmeneen henkilöä kärsii yksinäisyydestä. Todennäköisesti hiljaa itsekseen. Kokemusasiantuntijan työssäni lähes kaikkiin kohtaamisiin kytkeytyy yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita ja on ollut hyvin surullista huomata, kuinka paljon ja laajasti inhimillistä kärsimystä nämä kokemukset ihmisille aiheuttavat.

Minun yksinäisyyteni ei kuulemma näy ulospäin. Saan usein kuulla, miten sosiaalinen ja iloinen olen. Mukavaa seuraa. Itse en aina jaksa uskoa tähän ja sosiaalisissa tilanteissa jännitän edelleen paljon. Enää en onneksi kärsi sosiaalisten tilanteiden pelosta ja näiden pelkojen aiheuttamasta eristäytymisestä. Pelot ja ikävät kokemukset ovat kuitenkin jättäneet jälkensä.

Vaikka elämässäni on tällä hetkellä muutama tärkeä ja läheinen ihminen, minun on edelleen vaikea ottaa heihin yhteyttä. Riittämättömyys ja kelpaamattomuus asuvat minussa tiukassa. En myöskään koe mahtuvani oikein kenenkään elämään. Muiden elämät vaikuttavat kiireisiltä ja pitkälle aikataulutetuilta. Usein saan itseni kiinni kateuden ja katkeruuden ääreltä. Muilla tuntuu aina olevan kalenterit täynnä ystävien tapaamisia ja some pullistelee toistensa seurassa kilpaa hymyilevien ihmisten kuvia. Vertailu vain lisää suruani ja kuitenkin sitä teen.

Katson omaa kalenteriani. Siellä on lähinnä merkintöjä sairauksien hoitoon liittyvistä tapaamisista, mutta onnekseni myös kokemusasiantuntijan työkeikkoja, opiskelua ja koiranpentumme pentukurssin ajankohdat sekä ilokseni pari merkintää ystävien tapaamisista. Kalenteri muistuttaa julmasti juhlapyhistä, ne ovat pahimpia. Saatan alkaa murehtimaan jo useita kuukausia aikaisemmin sitä, vietänkö pyhät yksin vai mieheni kanssa kaksin. Krooninen yksinäisyys on muokannut ajatusmaailmaani voimakkaasti. Katson sosiaalista elämääni usein mustien linssien läpi enkä näe toivoa.

Jo pienenä tyttönä koin, etten mahdu joukkoon. Vetäydyin herkästi syrjään. Koulumaailmaan astuminen viimeistään muutti suhtautumiseni sekä itseeni, että muihin ihmisiin. Minua kiusattiin lähes yhdeksän vuoden ajan. Aikuisiälläkin olen törmännyt kiusaamiseen. Itsetuntoni ja -varmuuteni kasvoivat kieroon. Ala-asteaikaisista päiväkirjoistani olen lukenut, kuinka jo tuolloin harkitsin itseni tappamista. Myöhemminkin suurin syy itsetuhoisuuteeni on ollut yksinäisyys, ulkopuolisuuden ja tyhjyyden tunteet. Aivan kuin olisin täysin irrallinen osa muusta maailmasta.

Joukkoon kuulumattomuus, erillisyyden ja yksinäisyyden tunteet ovat musertavia ja ne sairastuttavat. Minä en ole niihin tottunut. Se ettei kuulu kenenkään ”laumaan” on luonnotonta. Koen osattomuutta siitä, ettei minulla ole lapsuuden tai nuoruuden aikaisia ystäviä tai oikeastaan edes tuttavia. Aikuisiällä ystävyyssuhteiden solmiminen on ollut haastavaa varsinkin, kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä eikä sosiaalisia kontakteja senkään takia ole mainittavasti.

Olen myös elänyt aikaa, jolloin ainoa kontakti oli joko ruokakaupan tai apteekin työntekijä. Minulle on jäänyt mieleen eräs nuoruuden kokemukseni erityisen hyvin. Olin ollut pitkään fyysisesti, psyykkisesti ja emotionaalisesti yksin enkä oikein edes uskaltanut poistua kotoani. Muistan, kuinka itkin sängylläni lohduttomasti ja mahdollisimman lujaa, jotta joku naapurini kuulisi itkuni ja tulisi kysymään, mitä minulle kuuluu. Kukaan ei tullut. Otin pari rauhoittavaa ja itkin itseni uneen.

Pelkästään kokemani kiusaaminen on johtanut yksinäisyyteni kroonistumiseen. Lisäksi elämäni varrelle on mahtunut valtava määrä muitakin vastoinkäymisiä: lapsuudenkodin ongelmat, seksuaalinen hyväksikäyttö, sairauksia minulla on kymmenkunta, liikuntakyvyn heikkeneminen, mielenterveysongelmista olen kärsinyt varhaisteini-ikäisestä lähtien, useiden opintojen keskeytyminen, köyhyysrajan alapuolella elin yli 13-vuotta ja muutama vuosi sitten jäin työkyvyttömyyseläkkeelle. Viimeisimpänä koettelemuksena on lapsettomuus.

Vaikka kokemani yksinäisyys on usein jopa lamauttavaa en ole halunnut luovuttaa. Taistelu yksinäisyyttä vastaan on lähes päivittäistä, sillä suurimman osan valveillaoloajastani vietän yksin. Osaan onneksi nauttia yksinolosta, kunhan se ei ole ainoa vaihtoehto. Yksin oleminen edustaa minulle parhaimmillaan tyyntä rauhaa ja tasapainoa, lepoa ja pysähtymistä. Ainoana vaihtoehtona yksin oleminen muuttuu ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemukseksi.

Pyrin tekemään päivittäin asioita, joista nautin. Onneksi osaan iloita ja nauttia hyvinkin pienistä arkisista asioista. Kirjastoissa voisin kuluttaa aikaa tuntitolkulla. Nautin uuden oppimisesta ja itseni kehittämisestä. Innostun herkästi uusista asioista ja olen luonteeltani utelias. Työt kokemusasiantuntijana ja vertaisena ovat avanneet eteeni kokonaan uuden maailman. Maailman, jossa saan auttaa ja olla osallisena. Minulle auttaminen on parasta yksinäisyyden torjuntaa. Se, että saan jakaa asioita muiden kanssa, mahdollisesti valaa toivoa ja uskoa toiseen ihmiseen tai tarvittaessa saada näitä itse osakseni. Kokemusasiantuntijuuden ansiosta olen tavannut upeita ihmisiä ja saanut rohkeutta sekä varmuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Yksinäisen yksinäisyyden torjunta vaatii paljon rohkeutta. Jotta yksinäisyyden kampittaisi, on todella lähdettävä ulos mukavuusalueeltaan ja otettava riskejä ja vieläpä sellaisia riskejä, joissa on elämässään saanut pahimmin turpaansa. Ei mikään helppo homma! Omassa elämässäni riskien ottaminen ja toisinaan ”turpiinsa” saaminen on kannattanut, vaikka edelleen koen yksinäisyyttä lähes päivittäin. Enää yksinäisyys ei kuitenkaan hallitse kaikkea elämääni ja se on mielestäni paljon se.

Unelmani on, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksinäinen ja kokea ulkopuolisuuden tunteita. Toivon, että tämä maailma olisi tasa-arvoisempi ja yhteisöllisempi kaikille, ei vain niille, joilla menee hyvin. Toivon, että kaikista pidettäisiin hyvää huolta ja kukin saisi osallistua yhteiskunnan menoon omien voimavarojensa puitteissa. Toivon, että ihmiset uskaltaisivat kysyä toinen toisiltaan, mitä sinulle kuuluu. Tämä kysymys voi pelastaa monen yksinäisen päivän ja joskus jopa elämän. Pidetään huolta toinen toisistamme!

Toivoo KokeNetin kokemusasiantuntija Lotta

KokeNetin neuvontapalvelussa voit kysyä kokemusasiantuntijalta päihteistä ja riippuvuuksista sekä mielenterveydestä. Palvelussa on vastaajina omakohtaisista ongelmista toipuneita tai heidän läheisiään, neuvontapalvelussa toimimiseen koulutetuttuja kokemusasiantuntijoita. Kysy nimettömästi, luottamuksella ja maksutta. Mietitään yhdessä mikä voisi auttaa. Lue lisää

 

Lägg till ny kommentar


Tästä pääset tutustumaan Kokenet tietosuojaan